keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Pizzeria Maria

Pizzeria maria sijaitsee kauppakadun yläpäässä, juuri Jyväskylän ydinkeskustan ulkopuolella. Tämä Pizzeria on ollut ennen kaupungin parhaimpia, mutta aika on tehnyt tehtävänsä tällekin paikalle.

Sali on viihtyisä kuten ennenkin ja palvelu sujuvahkoa. Kokkien takahuoneessa tupakointi (tai takaovella) kyllä häiritsi todella paljon ja jätti miettimään vääntävätkö he pizzansa rööki huulessa. Jäitä myös luulisi löytyvän ravintolasta kuin ravintolasta, mutta eipä löydy Mariasta.

Menu:n valikoima painottuu pizzoihin joten tilasin vakio pizzani kinkku, ananas, valkosipuli (ts. tropicana valkosipulilla) ja juomaksi kokista.

Alkupalana toimiva salaatti buffee käsittää parus kaaliraasteen, herneitä, jalopenoja ja jotain muita hörspylöitä sekä perusvarman salaatinkastikkeen. Ei mitään yllättävää tässä.

Pizza oli aivan peruslätty, jonka olisin voinut yhtä hyvin ostaa kaupan pakastealtaasta, hiukan mauton ja kuivahko mutta syötävä.

Marian maine kaupungin parhaana pizzeriana on kauan sitten mennyt. Parempia vaihtoehtoja 50m säteellä löytyy kaksin kappalein, joten neuvon jättämään Marian oman onnensa nojaan.

Arvosana 6½

Pizzeria Maria

Kävimme Pizzeria Mariassa syömässä pitsaa.
Paikka oli pieni perus pizzeria, johon ei kannata eksyä syömään ainakaan pitsaa. Pitsan pohja oli huono, en tykännyt ollenkaan, liian paksu ja maistui oudolle. Täytteet olivat vähän parempaa tasoa.

Palvelu oli kyllä yllättävän hyvää, mutta senkin pilasi takahuoneen tupakan poltto, josta käryt tulivat ruokailutilan puolelle. Kyseiseen ravintolaan voisi tulla joskus maistamaan jotain kebab annosta, jos on varma ettei tupansavut tule enää häiritsemään, pitsan tilaamista en suosittele.

Arvosana on 5½

Pizzeria Maria

Kävimme syömässä Pizzeria Mariassa. Maria sijaitsee Kauppakatu 8:ssa ja on n. 30 asiakaspaikkainen pieni pizzeria. Tarjolla on pizzoja, pastaa ja kebabia. Tosin ruokalista painottuu selvästi pizzoihin, joita on listalla yli 30, kun taas pastavaihtoehtoja on kolme.

Mietin ruokavaihtoehtoani pitkään pizzan ja kebabin välillä päätyen lopulta Havaii-pizzaan, jossa on täytteenä kinkkua ja ananasta. Pizza oli tyypillinen pizza ilman mitään krumeluureja. Eli kyllähän sen söi nälkäänsä, muttei se mitään kulinaarista nautintoa tuonut. Juomaksi otin limsan. Kuumana päivänä olisi toivonut juomansa jäillä, mutta niitä ei ravintolassa ollut tarjolla, mikä sinänsä oli aika erikoista ja pieni miinus.

Suurin miinus paikalle oli kokin ja tiskarin tupakointi pizzerian takahuone/keittiössä, josta tupakansavu levisi "salin" puolelle. Ajoittain tupakansavu lähes salpasi hengityksen, joten missään nimessä en suosittele kyseistä paikkaa astmaatikoille.

Palvelu Pizzeria Mariassa oli asiakkaan huomioivaa ja iloisen pirteää, positiivista ja ystävällistä.

Arvosanaksi annan Pizzeria Marialle 6+.

Fransmanni

Kävimme Fransamannissa Jyväskylässä parsaviikoilla, mutta koska en tykkää parsasta päätin syödä perinteisen pippuripihvin.

Pääruoka
  • Härän sisäfile
  • pippurikastike
  • paahdettusipulia
  • valkosipuliperunoita, jotka vaihdoin pariisin perunoihin
Jälkiruoka
  • jäätelö
  • kahvi

Pippuripihvi oli pettymys, olisin odottanut vähän parempaa Fransmannilta. Kastike kyllä oli ihan hyvää. Perunat olivat huonoja. Jäi vähän huono maku koko ravintolasta, en varmaan toiste tuolla käy syömässä.
Jälkiruoka oli tavallinen annos, se ei voi mennä pieleen.
Arvosan Fransmannille on 7+

lauantai 22. toukokuuta 2010

Fransmanni

Fransmanni kuuluu S-ryhmään, joten se sijaitsee Sokos Hotel Alexandran yhteydessä keskellä kaupunkia. Fransmanni on viihtyisä ranskalaistyylinen ravintola, jonka hämyisessä ja kynttilöin valaistussa rauhallisessa salissa viihtyy vilkkaampanakin aikana. Hieman tunnelmaa kuitenkin verottaa hotellin toiseen osaan kulkevat asiakkaat laukkuineen, jotka joutuvat kulkemaan suoraan ravintolan läpi päästäkseen hissilleen. Tätä olen aina ihmetellyt Fransmannissa vieraillessani.

Vierailumme aikaan Fransmannissa oli parsa viikot ja tältä erikoislistalta vaitsin menuni:

Alkuruoka : Etanabriossi ja parsaa - Valkosipulivoissa paistettuja etanoita rapealla briossileivällä,
vihreää parsaa ja Dijon-persiljakastiketta.


Pääruoka : Metsästäjän härkää - Härän sisäfileetä, Fransmannin kastiketta, paistettuja sieniä
ja pekonia, sahramilla maustettua kukkakaalia
.

Jälkiruoka : Jäätelöpallo -  Vanhanajan vaniljajäätelö ja Suklaakastike

Juomana Coca-cola jäillä (keskellä viikkoa ja jälleen kuskina)

Alkuruoka oli loistava. Etanat toimivat loistavasti kevään tuoreiden parsojen kanssa. Ohessa oleva leipä kastikkeineen ja balsamico koristeluineen sitoo makujen sinfonian yhteen mahtavasti. Ainoana miinuksena täytyy mainita, että parsojen juuripäitä oli lyhennetty liian vähän. Viimeinen sentti parsan alapäästä oli hieman puiseva, joskin maukas, ja olisi voitu hyvin trimmata pois. Mutta loistava aloitus aterialle.

Pääruokana ollut metsästäjän härkä oli paistettu hyvin, joskin tässä oli hieman petraamista. Pihvi oli hieman liian kypsä, kuten suomessa on tapana. Mutta ihan ok suoritus. Sieninä toiminut herkkusienten ja kanttarellien yhdistelmä oli ihan ok. Kastike maukas, mutta ihan perustavaraa jota saa joka ravintolasta. Täyttävä annos oli jokatapauksessa.

Jälkiruoaksi valitsin pienen ja varman jäätelön suklaakastikkeella. Maukas oli, joten ei vaittamista tässä.

Tarjoiliat ovat täällä aina ystävällisiä ja osaavat asiansa. Poikkeuksena harjoittelijana ollut nuori kaveri, mutta hänkin hoiti tarjoulun asiallisesti vaikka antoi itsestään hieman epävarman vaikutelman. Juuresta latvaan, vai miten se meni.

Tasavarmasta suorituksesta annan 8+. 

torstai 20. toukokuuta 2010

Fransmanni

Kävimme Fransmannissa testaamassa heidän paljon mainostamansa Parsaviikot.

Alkuruoka: Etanabriossi ja parsaa.
Valkosipulivoissa paistettuja etanoita rapealla briossileivällä
Vihreää parsaa

Dijon-persiljakastiketta


Koskaan en ole syönyt etanoita yhtä ihanassa muodossa. Etanoista ei kyllä maistanut, että ne olisi valkosipulivoissa paistettu, joka valkosipulin ystävälle tuotti pienen pettymyksen. Annos olisi myös voinut olla suurempi, sillä niin ihanan herkullinen se oli, että annoksen syötyä tuli mielipaha siitä, että se jo loppui.

Pääruoka: Grillipihvi
Härän ulkofileetä
Valkosipulivoita
Aiolia
Vihersalaattia

Maalaisranskalaisia perunoita


Pääruoka oli hyvää ja pihvi paistettu juuri oikeanlaiseksi kypsyysasteeltaan. Aioli oli todella hyvää samoin maalaisranskalaiset. Vihersalaatti ei vastannut minun käsitystäni vihersalaatista, muutama pieni salaatinlehti lautasella, mutta muuten annos oli ok.

Jälkiruoka: Lämmin suklaakakku
Suklaakakku

Vanhanajan vaniljajäätelöä

Kirsikkakastiketta


Jälkiruuaksi valitsemani suklaakakku tehdään aina asiakkaan vasta asiakkaan tehtyä tilauksensa, eli suklaakakku on takuuvarmasti tuore. Vaniljajäätelö sopi suklaakakun kanssa hienosti ja kirsikkakastike täydensi makuyhdistelmää.

Fransmannissa saimme todella hyvää palvelua. Tarjoilijamme suositteli meille heti alkuun ruoka-annoksia ja muisti myös käydä kysymässä ruokailumme välissä miten viihdyimme ja oliko kaikkien annokset sellaisia kuin pitikin. Tämä kyseinen tarjoilija oli kyllä todella oikeassa ammatissa ja hänen ansiostaan annankin Fransmannille pisteitä 9+.

Banthai

Olimme thaimaalaista ruokaa tarjoilevassa ravintola Banthaissa syömässä. Ravintolan sivujen mukaan he tarjoavat ainutlaatuisen tilaisuuden tutustua thaimaalaiseen ruokakulttuuriin ja tunnelmaan.

Julkisivun perusteella en välttämättä olisi valinnut kyseistä ravintolaa ruokapaikaksi, mutta kuultuani jo etukäteen niin paljon positiivista ravintolasta, olin enemmän kuin kiinnostunut ruokailusta Banthaissa. Ei paikkaa todellakaan turhaan kehuta.

Välittömästi sisäänastuttuamme koko henkilökunta tervehti meitä ystävällisesti hymyillen tiskin takaa. Tunnelma oli kodikas, eikä kiireestä ollut tietoakaan, vaikka puhelin soi jatkuvasti ja tilauksia tuntui satavan.

Alkuruuaksi valitsin Popie Tod - Thaimaalaiset kevätkääryleet. Valinta oli selviö, sillä rakastan kevätkääryleitä yli kaiken. Nämä kevätkääryleet veivät kielen mennessään ja olisin voinut syödä niitä sekä alku- että pääruuaksi. Kevätkääryleet tarjoiltiin chilikastikkeen ja kaaliraasteen kera, joka sopi täydellisesti annokseen.

Pääruuaksi otin Priewan Muu - Hapanimelä Porsaanliha-vihanneswokin. Tykkäsin kyllä ruuasta, mutta alkuruoka vei kyllä suuremman huomion pääruuasta. Pääruokien yhteydessä tuotiin pöytään kulhollinen riisiä, josta tarjoilija jakoi kauniin riisikeon jokaisen lautaselle. Kastikkeet olivat jokaisella omassa kulhossaan, josta niitä sai annostella lautaselleen oman maun mukaan. Tämä myös mahdollisti loistavasti toisten annosten maistelun. Tästä suuri plussa!

Jälkiruuaksi valitsin Sapparod Tod Ice Cream - Friteerattuja ananasrenkaita jäätelön kera. Vaikka ananas onkin suosikkini, täytyy rehellisyyden nimissä myöntää, että tällä kertaa ananas jäi toiseksi friteeratuille banaaneille, joita maistoin toiselta pöytäseurueeni jäseneltä.

Ravintolavierailusta jäi todella hyvä mieli ja vatsa tuli niin täyteen, ettei kaikkea ruokaa jaksanut edes syödä. Annan Banthaille pisteitä 8½.